No jopas, jopas nyt päästään sitte alottammaa! :) Kerron itsestäni sen verran, että olen 16-vuotias naispuolinen audiovisuaalisen viestinnän opiskelijä. Tämä blogi piti tehdä koulutehtävänä, joten tein lempiautomerkistäni Mercedes benzistä.
Mersun historiaa:
Karl Benz ja Gottlieb Daimler
kehittivät nopeakäyntisen moottorin ja auton 1880-luvulla. He alkoivat
viedä hanketta eteenpäin ja saivat rahoitusta pankeilta ja
yhteistyökumppaneilta. Benz perusti yrityksensä Benz & Cie 1883 ja
Daimler yrityksensä Daimler-Motoren-Gesellschaft (DMG) vuonna 1890.
Vuonna 1902 DMG sai kokonaan uuden tuotenimen Mercedes.
Nimi tuli itävaltalaisen liikemiehen Emil Jellinekin tyttären
lempinimen mukaan. Mercedes on espanjalainen naisen nimi, joka
tarkoittaa arvostusta ja viehkeyttä.
Vuonna 1926
nuo Saksan kaksi johtavaa ja kaksi maailman vanhinta autojen
valmistajaa yhdistivät toimintansa, ja Daimler-Benz syntyi. Silloin
luotiin uusi tuotemerkki, johon yhdistettiin kummankin jo olemassa
olleen tuotemerkin tunnusomaiset piirteet. DMG:lle kuuluva
kolmisakarainen tähti ympäröitiin tuotenimellä "Mercedes" ja yhtä
kuuluisalla nimellä "Benz", jonka laakeriseppele liitti nämä kaksi nimeä
yhteen.
Jo alusta alkaen Mercedes-Benz keskittyi valmistamaan näyttäviä ja
ylellisiä autoja. Myös urheiluautot vakiinnuttivat paikkansa Mercedeksen
mallistossa. Mercedes on valmistanut klassikoksi muodostuneita autoja,
joista tunnetuin lienee lokinsiipinen 300 SL (W198, 1954-57).
1930-luvulla merkki osallistui aktiivisesti Grand Prix -kilpailuihin
ja saavutti useita voittoja. Samalla tekninen tietämys kasvoi ja
Mercedeksen tähdestä tuli autoalalla tunnettu symboli.
Suomeen ensimmäiset Mercedes-Benzit tulivat viime vuosisadan alussa.
Lähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/Mercedes-Benz
Miksi olen mersufani?
Sukuni isän puolelta on aikalailla autoihmisiä. Isäni ja isoisäni ovat mersumiehiä ja olen aika isin tyttö joten olen oppinut arvostamaan oikeita merkkejä. Mersut ovat mielestäni komeita, laadukkaita, luotettavia ja asiallisia autoja. Ei siitä mihinkään pääse. Se on maailman vanhin automerkki. Mersu tunnetaan juuri laatuautoistaan, ennen mersut olivat presidenttien ja rikkaiden miesten autoja. Itse tykkään juuri enemmään vanhoista mersuista. Ylipäätään vanhat autot ovat suuri rakkauteni! :)
Seuravaassa tekstissä käydään hieman läpi lempimallejani ja kerron mikä mese kotona odottaa tallissa kesää.. ;) Mukavaa kevään odottelua!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti